Leikki- ja liikuntapaikkojen alustat puhdistuvat nyt järkevästi

Asiakkaani ovat harmitelleet usein turvasoran, leikki- tai rantahiekan vaihdon kustannusten suuruutta. Niin valitettavaa kuin se onkin, urakoitsija ei voi vaikuttaa maankaatopaikkojen sijaintiin, standardeihin tai vaihdettavien maamassojen määriin, mitkä vaikuttavat suoraan suuriksi kohoaviin kustannuksiin.

Vuosien saatossa turvasora kovettuu keinutelineen alla tai tiivistyy niin paljon, että pinta on selvästi asennushetkeä matalammalla. Tästä johtuen alusta ei ole enää niin pehmeä kuin standardit vaativat. Hakealustat kostuvat ja tummuvat, minkä lisäksi jyrsimellä rikotut hakepalat muuttuvat teräviksi. Uimarantojen hiekka-alueista minulla on vastaavasti paljon omakohtaisia kokemuksia, kun metallinetsintäharrastuksen yhteydessä käteen on kolikon sijaan tarttunut lasinsiruja tai ruostuneita neuloja. 

 

Yllä mainitut alustoihin liittyvät turvallisuusriskit ovat Suomessa valitettavan yleisiä, ja asiakkaamme ovat esittäneet toiveen huokeammasta vaihtoehdosta arvokkaiden alustojen uusimiselle kuin uusien alustojen osto.

Tulimme siihen tulokseen, meidän on löydettävä järkevä tapa pidentää eri alustatyyppien elinkaarta vastaamaan leikki- ja liikuntavälineiden elinkaarta. Tutkimustyömme tuotti tulosta ja tänä keväänä voimme ylpeästi esitellä alustojen puhdistuspalvelun hakkeelle, turvasoralle, hiekalle, tekonurmelle sekä kumialustoille. Tuomme palvelun Suomeen ensimmäisenä ja ainoana, saksalaisen yhteistyökumppanimme Sandmasterin kanssa.

Alustojen puhdistus on sekä kustannustehokas tapa saattaa leikki- ja liikuntapaikat jälleen turvallisiksi että ekologinen ja kestävän kehityksen mukainen vaihtoehto. Alueiden viihtyisyyden kasvu on myös mukava lisä puhdistuksen lopputulokseen.  Alustojen puhdistus on luonnollista suorittaa esimerkiksi PlayCaren Uusi Elämä –palvelun yhteydessä. Uusi Elämä – palvelun avulla nuutunut leikki- tai liikunta-alueen herää henkiin.

Sandmaster-kone puhdistaa hiekkapohjaisen alustan irtomateriaaleista, sekoittaa, ilmaa ja pehmentää koko turva-alustan syvyydeltä, jopa 40 cm:n saakka. Puhdistuksen yhteydessä poistetaan roskat, kivet ja muut alustaan kuulumattomat irtomateriaalit. Synteettiset alustat puhdistetaan koneellisesti märkäpuhdistuksella, joka poistaa pinttyneen lian sekä tekonurmen nukasta että täyteaineesta. Märkäpuhdistus antaa uutta eloa ja joustoa valetuille alustoille ja juoksuradoille.

Haluankin nyt heittää pallon teille, jotka työskentelette eri tavoin leikki- ja liikuntapaikkojen parissa. Miettikää missä teillä on ränsistynein alue hoidettavana tai suunnittelun alla. Käydään yhdessä paikan päällä varmistamassa miten saadaan alue taas viihtyisäksi ja aktiiviseen käyttöön – kustannustehokkaasti ja ekologisesti!  

Ota yhteyttä:

jens.lindgren@lappset.com tai 040 746 3608

 

Lue lisää Alustojen puhdistuspalvelusta täältä.

Jens Lindgren
Jens Lindgren
Aluemyyntipäällikkö
Lappset Group Oy
https://www.linkedin.com/in/jenslindgren/